Valoisa ja tilava rivitalohuoneisto myynnissä Ylöjärvellä

1974 jääkiekon MM-kisat järjestettiin Helsingissä ja Queen konsertoi ensimmäisen kerran Suomessa. Samana vuonna rakennettiin tämä jykevä rivitalo Vuorentaustaan.

Reilun kokoinen rivitalokoti myynnissä Vuorentaustasta. Tämä yhden tason asunto on valoisa ja monipuolisesti muunneltavissa. Suurilla neliöillä varustetussa olohuoneessa on valoisuutta ja tilaa mm. ruokailupöydälle, olohuone on myös helposti kalustettavissa. Keittiöstä löytyy erittäin paljon säilytystilaa.

Sauna ja kylpyhuonetilat sekä takkahuone ovat muutama vuosi sitten remontoitu. Takkahuoneelle voi uusi asukas keksiä myös jonkin muun käyttötarkoituksen, kuten esimerkiksi makuuhuoneena tai työhuoneena. Pukeutumishuone on monelle vain haave, mutta tästä kodista sekin löytyy.

Asuntoon sisältyy lämmin autotalli ja kahdelle autolle lisäksi pysäköintipaikka. Takapihalle päin sijoitettu lämmin ikkunallinen varasto on myös monikäyttöinen. Eteläinen takapiha on suuri ja omassa rauhassaan.

Asunnossa on ilmalämpöpumppu, mikä osaltaan madaltaa lämmityskustannuksia. Huomionarvoista on, että asunnon vuotuinen sähkönkulutus on ollut erittäin maltillista.

Vuorentaustan lähipalvelut sekä lähellä sijaitseva Ylöjärven keskusta ja myös Tampereen keskustan läheisyys on tehnyt tästä asuinalueesta kovin halutun ostajien keskuudessa.

Lämpimästi tervetuloa kurkistamaan mahdolliseen uuteen kotiisi!

Lisätiedot: Jani Kallio (044 272 7481 / jani(at)kiinteistotarina.fi)

HUONEISTON / KIINTEISTÖN TIEDOT
Kohdenumero 9422268
Rivitalo, 3-4h,k,s,at,var, 119 m2
Ylöjärvi, Vuorentausta
Rivitie 2 C, 33430 Vuorentausta
Myyntihinta:     189 000 euroa (1 588,24 €/m2)
Velaton hinta:     189 000 euroa (1 588,24 €/m2)
Hoitovastike:     275,50 euroa (2,32 €/m2 )
Rakennusvuosi:     1974
Huoneiston yleiskunto:     hyvä

Lue lisää Etuovesta.

img9060940667512786058 img4799930927127455395 img4004776436551586047