Sinustako kiinteistönvälittäjä?

Olemme asiakkaillemme luotettava, asiantunteva, avoin ja johdonmukainen valinta. Tätä olemme myös työntekijöillemme.

Olemme kiinteistönvälitysyritys, mutta miksi juuri meille töihin? Kumppanuus kanssamme edellyttää rohkeutta asettaa tavoitteita ja tahtoa tehdä tavoitteet todeksi. Arvostamme kovaa, kunnianhimoista tekemisen tapaa – lue siis ensin mihin me uskomme.

  1. Täysillä liiketoimintaa. Kiinteistötarinassa tehdään kannattavaa yritystoimintaa tuottamalla asiakkaallemme euroissa mitattavaa lisäarvoa.
  2. Olemme aina vastuussa asiakkaillemme. Kun tämä tontti on hoidossa, on tekijöillä vapaus määritellä työaikansa, työtapansa ja lomansa.
  3. Teot ovat sanoja tärkeämpiä. Enough said.
  4. Työn ollessa valtava osa elämäämme, tulee jokaisen Kiinteistötarinassa viihtyä sen parissa: kokea onnistumisen tunteita, saada kehittyä ja oppia, saada kantaa vastuuta ja osallistua juuri itselle sopivalla tavalla yhteiseen tarinaamme. Toimimme porukassa ja meillä on huippuporukka.

Jos olet vielä mukana, haluamme kuulla sinusta lisää! Oletpa jo näyttösi kerännyt osaaja vailla uusia polkuja tai vasta urasi alussa oleva motivoitunut keltanokka – tärkeintä meille on asenne ja halu tuottaa arvotarinaa asiakkaillemme ja samalla myös itsellesi.

Haku on avoinna jatkuvasti. Käsittelemme luonnollisesti kaikki yhteydenotot täydellä luottamuksella.

Lähetä työhakemuksesi meille sähköpostilla: kiinteistotarina(at)kiinteistotarina.fi tai soita p. 040 544 0780.